Sivut

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kärsämäkiset juuret

Keväällä 2014 istuskelin Kärsämäellä mökillä ja raavin päätäni. Miten, että miten saisin yhteyden Kärsämäkisiin. Halusin saada tietää kaiken mahdollisen suvuistani ja juuristani. Himoitsin myös ihmisten valokuva-arkistoja. Ongelmana oli, että en tuntenut kuin muutaman Kärsämäkisen ja heidän arkistot ja tiedot olin jo imenyt tyhjiin. Tiedonjanoni oli kuitenkin niin valtava, että tarvitsin lisää saaliita. Päätin perustaa facebook-ryhmän "Kärsämäkiset juuret". Lisäsin ryhmään sisarukseni ja serkkuni. Tiesin kyllä, että heillä oli vielä vähemmän kontakteja Kärsämäkisiin kuin minulla, mutta jostain oli aloitettava. Lisäsin ryhmään myös Teron meidän mökin naapurista. Pyysin Teroa lisäämään ryhmään mahdollisimman paljon Kärsämäkisiä ja hän teki työtä käskettyä. Muutaman viikon ryhmässä oli hyvin hiljaista, kunnes yhtäkkiä alkoi tapahtumaan.

Ryhmässä on nyt yli 500 jäsentä ympäri maailmaa ja kaikkia meitä yhdistää Kärsämäkiset juuret. Ryhmässä on Kärsämäkisiä, mutta myös ulkokärsämäkisiä Kanadaa ja Amerikkaa myöten. Siellä jaetaan paljon vanhoja valokuvia ihasteltavaksi, muisteltavaksi ja tunnistettavaksi. Siellä kerrotaan tarinoita ja muistellaan menneitä aikoja. On ollut koskettavaa seurata kuinka ihmiset tapaavat ryhmässä lapsuudenystäviään, koulukavereitaan, naapureitaan ym. jopa vuosikymmenien takaa. Itse olen löytänyt monta uutta sukulaista. Oikeastaan luulen, että olen koko ryhmälle sukua, kun tarpeeksi pyöritellään. Ryhmässä on siis käynnissä jatkuva sukukokous.

Olen todella positiivisen yllättynyt ryhmän suosiosta ja siitä kuinka aktiivista siellä on. Ryhmälle oli tarvetta ja selvästi en ollut ainoa joka kaipasi yhteyttä juuriinsa. Ryhmässä on hieno tunnelma ja minua on kovasti kiitelty siitä, että olen ryhmän perustanut. Ison kiitoksen kuitenkin ansaitsevat myös kaikki ryhmäläiset, koska ilman heitä siellä olisi kovin hiljaista ja yksinäistä. Olen kuullut ja vaistonnut, että tämä on tuonut monen elämään iloa ja innostusta, ei vain minun. Eräs mies kutsui ryhmää "juurihoidoksi" ja se oli minusta todella kuvaavaa, kun miettii ryhmän tunnelmaa ja tapahtumia.

Alkukesästä haastoin ryhmäläiset kaivelemaan sukulaisten ja tuttavien valokuva-arkistoja ja laittamaan kuvia ryhmään. Heitin ilmoille, että olispas kiva joskus järjestää näyttely niistä kuvista Kärsämäellä. Uskokaa tai älkää, niin näyttelyn avajaiset on ensi lauantaina. Järjestän valokuvanäyttelyn yhdessä Kulttuuritontut -hankkeen kanssa ja se on osana "Kärsämäen kunta 145 vuotta" -tapahtumaa. Itse olen mukana tässä vapaaehtoisena ihan puhtaasta ilosta ja innostuksesta.

Noh, minä sain mitä halusin ja paljon enemmänkin. Sain yhteyden Kärsämäkisiin ja heidän valokuviin. Voin lämpimästi suositella perustettavaksi vastaavanlaisia ryhmiä myös muista kylistä, kunnista ja kaupungeista.  

7 kommenttia:

  1. Kiitos, Piritta aktiivisuudestasi ja ryhmästä! En pääse näyttelyyn, kun asun kuitenkin täällä 400km. päässä. Varmaan näen täällä kuitenkin kuvia jatkossakin? Tosi kiinnostavaa, kun aina joku vanha tuttu tai muisto pulpahtaa esille noista tarinoista ja kuvista.

    Terveisin Vuokko Kautto Lahdesta (o.s. Kuokkanen)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Vuokko. Toivottavasti saamme näyttelyn uusittua ensi kesänä, jolloin pääsisi lomalla kauempanakin asuvat. Jatketaan kuitenkin ryhmässä samaan malliin.

    VastaaPoista
  3. Kunnansivuiksi on nämäkin muutettu, kuka vastaa palstasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi mitä tarkoitat? Eivät ole nämä kunnan sivut ja blogista vastaan ihan minä itse.

      Poista
    2. Plokista vastaat sinä, mutta Kärsämäkiset juuret ovat muutettu kunnansivuiksi.

      Poista
    3. Kärsämäkiset juuret -facebook ryhmästä vastaan minä, ei kukaan muu.

      Poista
  4. Kärsämäkiset juuret googlettamalla tulevat vain kunnansivut.

    VastaaPoista