Kärsämäkiset juuret

Keväällä 2014 istuskelin Kärsämäellä mökillä ja raavin päätäni. Miten, että miten saisin yhteyden Kärsämäkisiin. Halusin saada tietää kaiken mahdollisen suvuistani ja juuristani. Himoitsin myös ihmisten valokuva-arkistoja. Ongelmana oli, että en tuntenut kuin muutaman Kärsämäkisen ja heidän arkistot ja tiedot olin jo imenyt tyhjiin. Tiedonjanoni oli kuitenkin niin valtava, että tarvitsin lisää saaliita. Päätin perustaa facebook-ryhmän "Kärsämäkiset juuret". Lisäsin ryhmään sisarukseni ja serkkuni. Tiesin kyllä, että heillä oli vielä vähemmän kontakteja Kärsämäkisiin kuin minulla, mutta jostain oli aloitettava. Lisäsin ryhmään myös Teron meidän mökin naapurista. Pyysin Teroa lisäämään ryhmään mahdollisimman paljon Kärsämäkisiä ja hän teki työtä käskettyä. Muutaman viikon ryhmässä oli hyvin hiljaista, kunnes yhtäkkiä alkoi tapahtumaan.

Ryhmässä on nyt yli 500 jäsentä ympäri maailmaa ja kaikkia meitä yhdistää Kärsämäkiset juuret. Ryhmässä on Kärsämäkisiä, mutta myös ulkokärsämäkisiä Kanadaa ja Amerikkaa myöten. Siellä jaetaan paljon vanhoja valokuvia ihasteltavaksi, muisteltavaksi ja tunnistettavaksi. Siellä kerrotaan tarinoita ja muistellaan menneitä aikoja. On ollut koskettavaa seurata kuinka ihmiset tapaavat ryhmässä lapsuudenystäviään, koulukavereitaan, naapureitaan ym. jopa vuosikymmenien takaa. Itse olen löytänyt monta uutta sukulaista. Oikeastaan luulen, että olen koko ryhmälle sukua, kun tarpeeksi pyöritellään. Ryhmässä on siis käynnissä jatkuva sukukokous.

Olen todella positiivisen yllättynyt ryhmän suosiosta ja siitä kuinka aktiivista siellä on. Ryhmälle oli tarvetta ja selvästi en ollut ainoa joka kaipasi yhteyttä juuriinsa. Ryhmässä on hieno tunnelma ja minua on kovasti kiitelty siitä, että olen ryhmän perustanut. Ison kiitoksen kuitenkin ansaitsevat myös kaikki ryhmäläiset, koska ilman heitä siellä olisi kovin hiljaista ja yksinäistä. Olen kuullut ja vaistonnut, että tämä on tuonut monen elämään iloa ja innostusta, ei vain minun. Eräs mies kutsui ryhmää "juurihoidoksi" ja se oli minusta todella kuvaavaa, kun miettii ryhmän tunnelmaa ja tapahtumia.

Alkukesästä haastoin ryhmäläiset kaivelemaan sukulaisten ja tuttavien valokuva-arkistoja ja laittamaan kuvia ryhmään. Heitin ilmoille, että olispas kiva joskus järjestää näyttely niistä kuvista Kärsämäellä. Uskokaa tai älkää, niin näyttelyn avajaiset on ensi lauantaina. Järjestän valokuvanäyttelyn yhdessä Kulttuuritontut -hankkeen kanssa ja se on osana "Kärsämäen kunta 145 vuotta" -tapahtumaa. Itse olen mukana tässä vapaaehtoisena ihan puhtaasta ilosta ja innostuksesta.

Noh, minä sain mitä halusin ja paljon enemmänkin. Sain yhteyden Kärsämäkisiin ja heidän valokuviin. Voin lämpimästi suositella perustettavaksi vastaavanlaisia ryhmiä myös muista kylistä, kunnista ja kaupungeista.  

Kohupaljastus!

Pääsääntöisesti arki häiritsee minun harrastuksiani, eli en kerkiä seikkailemaan sukututkimuksen parissa läheskään tarpeeksi. Toki joka välissä tutkin kirkonkirjoja ja vaihtelen tietoja muiden tutkijoiden kanssa, mutta mitään mullistavaa ei ole tapahtunut hetkeen. Pitkän hiljaisuuden jälkeen voisinkin esitellä teille sukukaapista löytyviä luurankoja.

Muistan lapsuudessa, 90-luvun alussa, kun uutisoitiin ja kohuttiin Amerikassa kiinnijääneestä suomensukuisesta naissarjamurhaajasta, Aileen Wuornoksesta. Meillä tietysti asiaa hätkähdettiin vähän enemmän, koska mummuni oli omaasukua Vuornos. Mietittiin mahdollista sukuyhteyttä, mutta kukaan ei asiaa sen enempää selvittänyt ja nimen kirjoitusasu oli eri, niin asia unohdettiin. Kymmenen vuotta myöhemmin istuin keittiön pöydän ääressä ja luin iltapäivälehteä. Päivän suurena uutisena oli Aileen Wuornoksen lähestyvä teloitus. Jutussa tietysti kovasti painotettiin Wuornoksen suomensukuisuutta ja mainittiin jopa, etteivät sukulaiset ole vedonneet kuolemantuomion lieventämiseksi. Hämmästelin asiaa äidilleni ja tuumasin, että "eihän ne vain voi tarkoittaa meitä?". Tenttasin äidiltäni Vuornoksista, mutta hän tiesi vain isomummuni olevan Iin Olhavasta. Selvitimme väestörekisteristä, että Suomessa on Wuornoksia alle viisi ja Vuornoksia noin 30. Tarkkoja sen aikasia lukuja en muista, mutta joka tapauksessa heitä oli vähän. Asia jäi sukulegendaksi, jota kerrottiin illanistujaisissa ja 'oletko sukua julkkikselle?' -keskusteluissa. Katsoessani ensimmäistä kertaa Aileen Wuornoksesta kertovaa Monster -elokuvaa rehvastelin kaverilleni sen kertovan sukulaistytöstäni.

Hurahdettuani sukututkimukseen aloin selvittämään myös Wuornoksen sukua. Noin vuosi sitten päätin, että nyt minä selvitän, että onko se nainen meille sukua. Ensin selvitin isomummuni sukujuuria Iistä. Kirkonkirjoista huomasin, että nimen alkuperäinen kirjoitusasu on Wuornos, se vaan on Suomessa muuttunut jossain kohtaa muotoon Vuornos. Sen jälkeen seikkailin internetissä todella monta tuntia, joka suuntaan, eteen ja taakse, etsien kaikkia mahdollisia tietoja Aileen Wuornoksesta. Sain selville, että Aileenin isovanhemmat olivat suomalaisia, mutta syntyneet Amerikassa. Koska isovanhemmat kasvattivat Aileenin ja hänen veljen, vaihtui lasten sukunimeksi Wuornos. Tahdoin saada tietää Aileenin isoisän, Lauri Wuornoksen vanhemmat, mutta tätä tietoa ei meinannut löytyä mistään. Etsin aivan epätoivoon asti. Perse puuduksissa, hartiat jumissa, päätä vihmo ja silmissä sumeni, joten olin jo luovuttaa, kunnes yhtäkkiä eteeni pamahti mahdollisuus ostaa kopio Lauri Wuornoksen syntymätodistuksesta. Olin todella skeptinen asian suhteen, koska Amerikkalaiset nettisivut saattavat yrittää myydä ihan mitä vain. Pitkään tutkiskelin sivua ja kun se rupesi enemmän ja enemmän vaikuttamaan viralliselta, innostukseni alkoi taas kasvamaan. Asiakirjan hinta oli yhdekän dollaria, joten taloudellinen riski oli aika pieni. Rohkaisin mieleni ja laitoin visan vinkumaan. Kesti muutama minuutti, niin asiakirja oli sähköpostissani. Asiakirjasta paljastui, että Laurin isä oli minun isomummuni veli. Herranjestas sentän! Eli Aileen Wuornos oli minun kolmas serkku, sokeriserkku, varttiserkku ja mikä lie. Nyt legendasta tuli totta ja sukuyhteys oli lähempi kuin osasin odottaa.

Tiedon huumassa laitoin kiireen vilkaa asiasta viestit siskoilleni ja väsäsin suvulle sähköpostin. Äitini huumorintajuisessa suvussa asia osattiin onneksi ottaa kevyesti ja tarinaa kerrotaan nyt totena. Tai en minä oikeastaan tiedä onko asiasta koskaan kukaan muu vouhottanut kuin minä. Veljeni piruillen sanoi, että "toikin tieto olis saanu jäädä kaivamatta".

Jokaisen suvusta varmasti löytyy luurankoja, joten ei näitä asioita liian vakavasti kannata ottaa. Sukututkimusharrastus jäisi kovin lyhyeksi, jos mörköjä pelkää. Aileen Wuornoksen tarina on rankka ja surullinen. En lähde puolustelemaan hänen tekojaan, koska ne olivat hirveitä, mutta Aileen oli myös itse uhri. Monster -elokuva on hyvä, mutta se kertoo vain lyhyesti Aileenin elämästä ja tarina on osin väritetty fiktiolla. Dokumentissa Aileen: Life And Death Of A Serial Killer on kattavammin tietoa hänen karmeasta lapsuudesta ja elämästä. Dokumentin voi katsoa esim. Netflixistä.

Sain jokin aika sitten sähköpostia eräältä sukututkijalta, että tiesinkö olevani sukua KGB:n ja FBI:n kaksoisagentti Kaarlo Rudolf Tuomelle. No enpä tiennyt, en. Olen kuulemma kuutta eri kautta hänelle sukua. Pisti naurattamaan, että miten voi olla kuutta kautta sukua jollekkin, mutta sukututkijoiden lonkerot yltävät kauas. Minä olen vielä niin pikkutekijä näissä piireissä ja minun lonkerot löytyvät toistaiseksi vain alkosta. Onneksi sukututkijat ovat erittäin avuliasta sakkia ja koko ajan oppii uutta. Taidankin tästä siirtyä tutustumaan tähän kaksoisagenttiin ja siitä lisää ehkä joskus.