Sivut

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kadonneen jäljillä

Keväällä sain yhteydenoton naiselta, joka etsi äitinsä isän sukua. Nainen oli sattumalta törmännyt erääseen Ruutikaiseen ja kysellyt häneltä suvusta. Ruutikainen oli onneksi juuri päässyt minun puhelinhäiriköinnin uhriksi ja tiesi siksi antaa naiselle minun yhteystietoni.

Nainen kertoi äidinisänsä olevan Ruutikainen, mutta vanhempien eron jälkeen äiti oli menettänyt yhteyden isäänsä ja hänen sukuun. Naisen äiti oli useasti miettinyt isänsä myöhempiä vaiheita ja olisiko hänellä mahdollisesti sisaruksia. Saamani tiedot olivat niukat ja kyseistä henkilöä ei löytynyt tutkimuksestani. Olin todella harmissani, etten pystynyt auttamaan naista. Kehotin häntä ottamaan yhteyttä isoisänsä syntymä- tai asuinpaikan seurakuntaan ja tilaamaan virkatodistuksen, josta selviäisi isoisän isän nimi. Sen tiedon avulla voisin häntä ehkä auttaa.

Viime viikolla päätin pitkästä aikaa valita numerotiedustelusta taas uuden satunnaisen Ruutikaisen. Tämä Ruutikainen ei tiennyt suvustaan isoisäänsä pidemmälle. Ruutikaisen isoisä oli kuollut ennen hänen syntymäänsä, joten hänellä ei ollut tietoja juuri nimeä enempää. Isoisää ei löytynyt tutkimuksestani ja olin jo kauhusta jäykkänä, että onko sittenkin Ruutikaisia, jotka eivät ole meille sukua. Laitoin pelon hetkeksi sivuun, koska isoisän nimi kuullosti jostain syystä tutulta. Kesken puhelun muistin keväällä saamani sähköpostin ja rupesin paniikissa käymään läpi muistiinpanoja. Lopulta löysin hetkessä aiheuttamani kaaoksen seasta lapun, jossa oli muistiinpanot sähköpostista. Lapussa komeili sama nimi, kuin luurin päässä olevan Ruutikaisen isoisällä. Rohkenin tiedustella voisiko kyseessä olla sama Ruutikainen ja päädyimme siihen tulokseen, että se on hyvin todennäköistä. Sain Ruutikaiselta luvan antaa hänen yhteystietonsa naiselle, joka etsi isoisänsä sukua.

Laitoin heti puhelun päätyttyä innoissani naiselle sähköpostia, jossa kerroin saamistani tiedoista. Ei kestänyt kauaa, kun sain vastauksen, jossa nainen kertoi soittaneensa Ruutikaiselle ja heidän todenneen olevan serkkuja. Sain myöhemmin illalla tekstiviestin Ruutikaiselta, jolle soitin aiemmin, ja numeron hänen tädilleen, joka saattaisi tietää suvusta enemmän. Otin täti Ruutikaiseen yhteyttä seuraavana päivänä ja keskustelimme suvusta ja kerroin naisesta, joka etsii äitinsä isää ja mahdollisia sisaruksia. Täti Ruutikainen huudahti innoissaan: "minä olen, minä olen sen sisko". Hän jatkoi kertomalla, että tietää isänsä olleen aiemmin naimisissa ja saaneen lapsen. Koska minulla ei ollut antaa hänelle naisen puhelinnumeroa, lupasin lähettää sähköpostin sukulaisiaan etsivälle naiselle, jossa pyydän häntä ottamaan yhteyttä äitinsä siskoon, täti Ruutikaiseen.

Seuraavana päivänä ajelin omalle siskolleni kylään ja mietin tapahtumia. Samalla sain tekstiviestin täti Ruutikaiselta, jossa hän kiitti minua soitosta ja kertoi olevansa iloinen kuulessaan, että hänellä on sisko. Poru kurkussa kerroin tarinaa siskolleni ja saatoin 1-vuotiaan kummityttöni niin hämmennyksen valtaan, että hänen ruokalunsa oli kuin hidastetusta elokuvasta. Myöhemmin illalla sain vielä sähköpostin, jossa äidinisäänsä etsinyt nainen kiitti minua vaivannäöstä ja kertoi kaiken tuntuvan hassulta. Hänen äitinsä löysi siskon ja hän uuden tädin, kaksi enoakin on vielä elossa. Kaikki vieläpä asuvat samassa tai viereisessä kaupungissa.

Tämä kaikki tuntuu myös minusta erittäin hassulta ja hienolta. Oli aivan uskomatonta saada olla Jenni Pääskysaari ja saattaa ihmisiä yhteen. Hassuinta ehkä on se, että ihmiset olivat minulle täysin tuntemattomia, enkä koskaan ole tavannut heitä. Ehkä joskus saan siihen mahdollisuuden. Siskoni sanoi minun tehneen vuoden hyvän työn.

Palaan vielä siihen järkytykseen, että kaikki Ruutikaiset eivät olisi sukua toisilleen. Saatuani tarvittavia lisätietoja tarinan Ruutikaisista pystyin selvittämään heidän juuriaan pidemmälle. Kuten olen jo pitkään sanonut: "kaikkien Ruutikaisten tiet vievät Kärsämäelle", niin kävi tässäkin tapauksessa.

1800-luvun puolenvälin jälkeen asui ja lisääntyi Ruutikaisen tiluksilla Mattilan talossa Matti Jeremiaksenpoika Ruutikainen. Asukit olivat minulle nimiltä tuttuja, olenhan kolunnut Kärsämäen kirkonkirjoja jo vuosia. En ole kuitenkaan pystynyt liittämään heitä sukuun, koska heidän suvussa pyörivät etunimet ovat täysin eri nimiä, kuin meidän suvussa. Matti Ruutikainen löytyi perheineen ennen Mattilan talon rakentamista Ruutikaisen päätilalta merkinnällä "kanssa-asukit". Ennen siirtymistä Ruutikaisen tilalle asukkien sukunimi oli Noponen.

Vaikka olin aivan surun murtama ja oloni oli lohduton, päätin tutkia heidän sukuhaaraansa lyhyesti, olinhan alunperin halunnut selvittää keitä kaikki Ruutikaiset ovat. Selailin 1700-luvun kirkonkirjoja edestakaisin, kunnes huomasin suttuisen merkinnän Jeremias Noposen vaimon kohdalla. Vaimon tyttönimi oli Sääski. Sydämeni hakkasi ja pieni toivonkipinä hiipi mieleeni, olisivatkohan he sittenkin sukua, koska me Ruutikaiset olemme alunperin Sääskejä. Syöksyin Sääskien kimppuun ja sieltä se löytyi, aivan uskomatonta, mutta Matti Ruutikaisen äiti, Carin, oli minun isoisoisoisoisoisäni sisko. Mahtavaa! Päästin aivan huikeat tuuletukset ja hihkuin, että "Mää tein sen, mää tein sen, mää löysin sukuyhteyden näihinkin Ruutikaisiin". Matti Ruutikainen asui siis äidinpuolen serkkunsa luona. Ihmettelinkin, että miksi joku ottaa kanssa-asukiksi kokonaisen perheen, jos ei ole edes sukua. Huhhuh, mutta kävipä lähellä, meinas löytyä salamatkustaja Ruutikaisia. 

1 kommentti: